Miksi toiset pelit tuntuvat päättyvän paremmin kuin toiset? Pelin loppu- ja voittoehdot ovat merkittävässä asemassa pelisuunnittelussa. Näin pelkän pelaajan näkökulmastakin tuntuu mielekkäältä pohtia sitä miten peli rakentuu. Sitä kautta voi löytää itselleen sopivampaa pelattavaa.


"Hii hei hoo haa!
Pikkumiehen verta pian juoda saa!
Kuollut tai ei, siitä vaan,
hänet pistelen poskeeni kokonaan!”

Jaakko ja pavunvarsi ei ole ihan yhtä kaluttu IP kuin Cthulhu-mythos tai Sherlock Holmes. Englantilaisesta kansantarinasta ei kyllä kovin monipuolista materiaalia irti saisikaan, mutta Dan Cassarin (Arboretum) suunnittelema ja Renegaden julkaisema The Blood of an Englishman on varsin pätevä fillerimittainen kaksinpeli. Kestoa peliä kohden on noin kaksikymmentä minuuttia.


Lautapeliharrastajana matkustaminen tuo pieniä lisähaasteita. Aloittaessamme kotimaan automatkamme valmistelut, ensimmäisenä valittiin (ja eniten keskustelua herätti) mukaan otettavat pelit. Kun kuudentoista pelin pino oli sitten pinottu olohuoneen pöydälle tajusimme, että autoomme ei ikinä mahdu pelit, muut matkatavarat sekä me itse.


Yhdysvaltalainen Keith Matejka on kovassa nousussa oleva suunnittelija. Päätettyään julkaista ensimmäisen pelinsä itse, hän perusti Thunderworks Games -studion. Kickstarterissa erinomaisesti menestynyt Roll Player on nostanut miehen yleiseen tietoisuuteen lautapeliskenessä. Me tosin löysimme miehen ensin Bullfrogsin ansiosta. Annika haastatteli Keithiä heinäkuussa.

Kokosimme listan lautapeleistä, joita sormet syyhyävät päästä kokeilemaan mutta joita ei omasta hyllystä löydy. Teimme kumpikin oman listamme ja yllätyimme siitä, että kymmenen parhaan joukkoon ei tullut yhtäkään päällekkäisyyttä.

Corto on vähän outolintu ei vain meidän ludoteekissamme vaan laajemminkin lautapelimaailmassa. Se nimittäin pohjautuu sarjakuvahahmoon, eikä kyse ole nyt Disneystä. Hugo Prattin luoma Corto Maltese on laivaton merikapteeni ja onnenonkija, jonka seikkailuihin yhdistyy ripaus mystiikkaa.


Vuosineljännes on taas mennyt lähes huomaamatta ja on aika päivittää hottislistamme. Listasimme molemmat tusinan tämän hetken pelihaluja herättävintä suosikkiamme järjestykseen ja koostimme niistä yhteisen Hot-10:n.


Helsingissä on parhaat pelikaupat ja eeppinen valikoima pelejä kirjastossa. Tampere nokittaa Lautapelikahvila Tavernalla. Meillä Turussa… no, ei puhuta siitä.

Olen aina pitänyt itseäni eurogeimerinä. Tästä lähtökohdasta lienee erikoista, että pelejä esimerkiksi Board Game Geekissä, lautapelikaupassa tai Kickstarterissa selatessani huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi teemaan. Teemattomat tai väärän teemaiset pelit karsiutuvat heti pois.


Kuinka ensimmäinen vuoteni Kickstarter-pledgaajana on mennyt? Onko tullut huteja, entä riemullisia onnistumisia? Nyt kerron kaiken Days of Ire: Budapest 1956:sta aina Windup Wariin ja vielä keskeneräisiin projekteihin saakka. Pelejä on saapunut yhteensä neljätoista ja yksi pullonavaaja siihen päälle.



Katselin google docseissa sijaitsevaa Todellisuuspaon (erittäin ammattimaisesti toteutettua) artikkelien suunnittelu- ja julkaisulistaa. Siellä on 20 juttuaihetta odottamassa aloittamistaan tai parhaassa tapauksessa enää viimeistelyä. Kuitenkin päätin kirjoittaa listan ulkopuolelta Star Realmsistä, sillä Suomen kansa tarvitsee siitä vielä yhden arvion(?).



Martin Wallacen Steam - Rails to Riches (2009) on yksi ensimmäisiä hankkimiamme todellisia harrastajapelejä. Annika on sellaisessa käsityksessä, että en pidä Steamistä. No, se ei pidä paikkaansa. Peli ei vain ole ihan niin loistava kuin toivoin, ja siihen on syynsä. 

Maalisuora aukeaa, top-listan kymmenen parasta peliä kirmaavat viimeisessä kaarteessa. Mutta mitä ihmettä, vain puolet niistä on worker placementtejä!



Uwe Rosenberg on tehnyt lukuisia kehuttuja ja palkittuja pelejä, joista tunnetuin taitaa olla kuitenkin maanviljelypeli Agricola (2007). Tuo moderni klassikko on jostain syystä jäänyt meiltä kokematta, vaikka työläistenasettelupelit ovat meillä kotona kovin suosittuja.
Keväällä suomeksikin ilmestynyt Agricola Family Game on virtaviivaistettu versio alkuperäisestä, sitä voi pelata 1-4 pelaajaa, eikä se ole yhtään hullumpi tuttavuus.


Flip City on pienikokoinen pakanrakennuspeli kaupunginrakentamisesta 1-4 pelaajalle. Dominionista pidämme molemmat ja itse olen kovasti tykästynyt Star Realmsiin. Taskukokoinen deckbuilder ei kuulostanut siksi hullummalta.


Olen päässyt top30-listani keskimmäiseen osaan, jossa paljastan sijoille 20.-11. rankkaamani pelit. Yksi Kickstarter-julkaisu on jälleen mahtunut joukkoon. Aivan kepeimmän kategorian korttipelejä ei sen sijaan enää näy.


Dungeons & Dragonsin lisenssiä hyödyntävät pelit ovat perinteisesti olleet lähinnä luolakomppauksia, eli juonena on mennä katakombeihin mätkimään monstereita ja keräämään aarteita. Lords of Waterdeep on kuitenkin aivan jotain muuta. Siinä pelaajat ovat varjoista naruja veteleviä kiltajohtajia, jotka taistelevat vaikutusvallasta. Mutta välittyykö teema mekaniikoista?


Toinen osa tarinassa niistä kokoelman peleistä, joita ei ole syystä tai toisesta saatu pelattua. Meidän häpeähyllymme koko on keikkunut pitkään reilussa 20 nimikkeessä. Hylly tietysti elää vaihtuvuuden tilassa, sillä vanhempia nimikkeitä tulee hiljalleen pelatuksi, ja uutta tulee tilalle.


Koostan ensimmäistä kertaa kaikkien aikojen parhaat pelit -listani. Aktiivista lautapelaamista on takana pari vuotta, ja pelattuja pelejä muutama sata. Tässä siis lähtökohdat.

Kesäkuu. Sen ensimmäisenä viikonloppuna koulut loppuivat, nurmikko piti leikata ja aurinkokin paistoi. Lämpömittari ei noussut ihan toivotulle tasolle, mutta pitänee hyväksyä, että tätä on Suomen kesä -  ja se on nyt alkanut. Jollain tasolla lautapelailukin tuntui viikonloppuna vapautuneemmalta. Väittäisin, että meillä on nyt lautapelaamisen kesäkausi avattu!