Kaitsun kaikkien aikojen TOP-30: sijat 20.-11.

by 12.43.00 0 kommenttia



Top-listan toisessa osassa nähdään ikivihreitä klassikoita ja muutama outolintu.



20. Puerto Rico (2002)

Omassa pelihistoriassani Puerto Ricolla on tärkeä rooli. Se oli ensimmäisiä todellisen vaikutuksen tehneitä vähän raskaampia lautapelejä. Ensimmäisellä pelikerralla noin kymmenen vuotta sitten kauhistelin pitkää setuppia ja komponenttien määrää. Kun sitten lopulta päästiin pelaamaan, räjähti tajunta.

Tuotetaan resursseja, rakennetaan taloja, viedään tavaraa Vanhaan maailmaan laivoilla ja sitten vielä se roolinvalinta. Vuorossa oleva pelaaja valitsee jonkun roolin, kuten Kapteenin tai Rakennusmestarin ja sitten kaikki pelaajat saavat tehdä sen toiminnon. Vuorossa oleva pelaaja saa kuitenkin jonkin bonuksen. Nerokasta.

En ole Puerto Ricoa pelannut livenä vuosiin, lähinnä koska se vaatii vähintään kolme pelaajaa. Täppärillä sitä on kuitenkin tullut aina välillä pelailtua.  Oikeastaan olisi hauska pelata sitä Annikan kanssa ja katsoa tekisikö se enää vaikutusta meihin kumpaankaan. Aikanaan se oli kuitenkin tärkeä peli, jonka taktiikoita tuli pähkäiltyä iltaisin tuntikausia seuraavaa pelikertaa silmällä pitäen.

19. Love Letter (2012)

Seiji Kanain suunnittelijana laajaan tietoisuuteen nostanut Love Letter oli yksi ensimmäisiä löytöjäni, kun aloin metsästellä käytettyjä lautapelejä kirppareilta. Vitosen maksanut peli oli saksankielinen ja ensimmäisillä pelikerroilla siinä ei tuntunut olevan peliä nimeksikään. 16 korttia ja kädessä on vain yksi, mitä nyt omalla vuorolla kaksi. Eihän tässä ole mitään järkeä!

Tuntia myöhemmin sitä väännettiin jo aivan tosissaan kolminpelinä vaimon ja vanhemman pojan kesken. Sama jatkui seuraavana iltana, ja sitä seuraavana. Kuukauden kuluttua lopulta oli tullut tinki täyteen ja sen jälkeen Love Letter on ollut satunnaisempi filleri. Mainio Batman-versio tosin sai alkusyksystä taas kivasti innostumaan. 

Pojan luokkakaveritkin hurahtivat peliin ja tulevat edelleen välillä noutamaan sen ludoteekista keskinäisiin pelailuhinsa. Tuurin osuus on suuri, mutta Love Letter onnistuu luomaan hyvin palkitsevan illuusion siitä, että luen vastustajia kuin avointa kirjaa onnistuessani tekemään oikean siirron ja tiputtamaan jonkun kierrokselta. Love Letter on ollut isossa roolissa tuttujen ja sukulaisten tuomisessa pehmeästi harrastuksen hellään syliin. Ei yhtään haittaa, että peli on halpa ja nätti.

18. Crisis (2016)

Hiljakkoin Kickstarterista saapunut työläistenasettelupeli näyttää ensin aika raskaalta ja tummasävyiseltä viritykseltä, mutta sen omaksuu hyvin nopeasti. Lähitulevaisuudessa kuvitteellinen Axian valtio tekee kreikat päätyen vararikon partaalle. Pelaajat ovat sijoittajia, jotka ostavat nurin meneviä yrityksiä pilkkahintaan. Kovalla riskillä voi tehdä isot voitot. Toisten pelaajien lisäksi merkittävän vastuksen antaa itse peli. Jos pelaajat eivät pysty tekemään yhtään yhteistyötä ja keskittämään voimiaan myös kansantalouden elvyttämiseen, voi koko Axia mennä nurin. Silloin kaikki häviävät.


Crisis on erittäin mielenkiintoinen ja haastava työläistenasettelupeli, joka on saanut jo yllättävän monta pelikertaa. Se toimii hyvin muutamista oudoista ratkaisuistaan huolimatta ja on hauska myös yksinpelinä. Toivottavasti peli päätyy myös retail-versiona kauppoihin, sillä olisi sääli jos tämä jää kuriositeetin asemaan pienen painosmääränsä vuoksi.


17. Mai-Star (2010)


Nyt mennään guilty pleasure -alueelle. Mai-Star päätyi Belgiasta tehtyyn pelitilaukseen vain siksi, että saataisiin halvempien postimaksujen raja ylitettyä. Pienehkö korttipeli osoittautui kuitenkin aivan mielettömän hyväksi löydöksi, vaikka onkin täysin unohdettu tapaus BGG:n rankingeissa. Pelaajat ovat geishoja, jotka juonittelevat toisiaan vastaan pyrkiessään alfageishaksi eli Mai-Stariksi.

Eteen pelattavat kortit antavat joko pisteitä ja erikoistoimintoja, tai niitä käytetään oman geishan kykyjen kasvattamiseen. Jokaisella geishalla on myös oma erikoiskykynsä. Mai-Starin jokainen pelikerta on luonut tarinoita ja kiihkeitä tilanteita. Niitä on puitu sitten pelin jälkeen hirveän innostuksen saattelemana.

3-4 pelaajalla peli on parhaimmillaan ja kestää napsakat 30-45 minuuttia. Tuohon aikaan mahtuu runsaasti juonittelua ja mielekkäitä valintoja omien käsikorttiensa optimaaliseen pisteyttämiseen. Joillakin komboilla voi ratkaista pelin näyttävästi, mutta se onnistuuko sen saamaan pöytään ajoissa onkin toinen juttu.


16. Ticket to Ride / Menolippu

Menolippu on suosituimpia porttipelejä, eli sisäänheittäjiä modernien lautapelien maailmaan. Junaratojen rakentamista voi nykyään tehdä lähes joka maanosassa erilaisten versioiden ja lisäosien avulla. Tässä olen niputtanut kaikki Menoliput saman otsikon alle, sillä perusmekaniikka säilyy pelistä toiseen pientä vaihtelua tarjoten.

Menolipussa saa heti päämäärän: salaiset matkaliput kertovat minkä kaupunkien väliin sinun tulee tehdä oma ratasi jotta saat lisäpisteitä. Vuorot etenevät nopsasti, sillä omalla vuorolla tehdään yleensä toinen kahdesta asiasta: joko nostetaan pöydältä erivärisiä junakortteja seteiksi tai pelataan niitä reiteiksi. Paljon ei muiden pelaajien kanssa interaktioon päästä, mutta toisen suunnitelmia voi hankaloittaa joko tahallaan tai vahingossa rajoittamalla omilla reiteillään toisten liikkumismahdollisuuksia.

Menolippu on vajaan tunnin mitallaan sopiva peli moneen tilanteeseen. Sitä voi pelailla aloittelijoiden kanssa rennosti tai vääntää hyvinkin kilpailullisesti kokeneemmassa porukassa. Itse pelaan tätä nykyään lähes pelkästään tietokoneella tai tabletilla, mutta jos joku ehdottaa sitä pöydälle, on minut helppo edelleen suostutella mukaan.


15. Carcassonne

Suuri osa siitä mitä mainitsin ylempänä Menolipusta pätee myös Carcassonneen. Useat eri versiot ja aloittelijaystävällisyys tekevät Carcassonnesta kestohitin. Laatoista rakentuva maailma ja omien työläisten asettelu sinne nyt vain sattuu rapsuttamaan jotain perustavanlaatuista kutinaa.

Kannan yleensä pelikerhoon ainakin yhden Carcassonne-variantin, sillä peliä osaavat pelata monet aloittelijatkin ennestään joten siihen on helppo tarttua eikä opettaminen vie paljoa aikaa. Meillä kotona tämä oli niitä pelejä, joiden kautta vaimo hurahti harrastuksen pariin.

Kärsin useamman vuoden loppuunpalamisesta peruspeliin (kahdella ensimmäisellä lisärillä varustettuun). Kun pakottauduin kokeilemaan muutamaa tuoreempaa varianttia, löysin taas peli-ilon sarjaan. Mikään Carcassonnen versioista ei enää pääse useasti pöytään meillä kotona, mutta se on edelleen peli, jolle on paikkansa vähemmän pelanneiden kanssa.

14. Star Realms

Tämä näppärän kokoinen pakanrakentelupeli on täyttä timanttia, vaikka sen avaruusteema onkin turhan geneerinen. Konfliktikeskeinen pelimekaniikka tuo peliin nopeutta, ja matseja voi ottaa useamman peräkkäin. Olen pelannut tätä kaksinpelinä pitkälti toistasataa peliä, ja edelleen se jaksaa kutkuttaa.

Aluksi kädessä on pieniä rahaa tuottavia rahtialuksia ja pari pientä hävittäjää vastustajan rankaisuun. Pakkaansa uusia kortteja kauppapaikalta ostamalla saa ennen pitkää suuria avaruusasemia ja taistelufregatteja. Tärkeää on myös hankkia kortteja, joilla pääsee eroon huonommista korteistaan ja sitä kautta tehostamaan pakkansa toimintaa. Mielenkiintoinen ja melko nopeatemoinen peli, josta meillä vanhempi poikakin innostuu.

Muutamilla lisäosilla ryyditetty Star Realms on tarjonnut riittävästi vaihtelua, enkä edes ole kokenut tarvetta ostella viimeisimpiä laajennuksia, vaikka ne eivät montaa euroa kustantaisi. Ainoa nipotuksen aihe on vaikustuvallan (lue: kestopiste) laskeminen. Jonkinlainen rulla toimisi selvästi paremmin kuin 1,5,10 jne. arvoiset kortit, joiden kanssa pistetilanteen seuraaminen on jatkuvaa "vaihtorahan" hakemista pankista.

Saman idean ympärille on tehty myös Cthulhu Realms ja Hero Realms -pelit, jotka tarjoavat pientä teemallista vaihtelua ja muutamia uusia kikkoja. Star Realmsia voi pelailla myös tietokoneella ja älylaitteilla, perusversion saa ladata ilmaiseksi ja siitä saa soolopelinäkin tuntikausiksi hupia.


13. Mundus Novus (2011)

Todella kauniisti kuvitettu (Vincent Dutrait rulettaa!) korttipeli kaupankäynnistä Uudessa maailmassa. Peli on paljon monimutkaisempi kuin miltä näyttää, ja kun säännöistä saa lopulta kiinni ja ymmärtää mitä tehdä, peli tarjoaa runsaasti mielekästä pähkäilyä. Nelinpelinä Mundus Novus tuntuu lähinnä raskaalta eurolta, sen jälkeen ei jaksa enää ilman buranaa kiskaista kuin kevyimpiä fillereitä.

Lähes taskukokoiseen korttipeliin on mahdutettu kaupankäyntiä, settien keräilyä, oman kauppakomppanian rakentamista sekä useampia vaihtoehtoisia voittotapoja. Sitten on vielä pelivuorottain vaihtuvia eventtejä, historiallisia hahmoja erikoisvoimineen ynnä muuta, huh huh.

Mundus Novus on mielettömän monipuolinen peli, jota pelaa ja katsoo ilokseen.

12. Sherlock Holmes Consulting Detective (1981)

Toistakymmentä vuotta toimittajan työssä on aiheuttanut sen, että huomaan tekeväni muistiinpanoja lähes joka paikassa. Oli menossa sitten koulun vanhempainilta tai auton katsastus, niin kynä sauhuaa paperilla. Sherlock Holmesis Consultive Detectivessä saatan kirjoittaa kymmenen aanelosta täyteen yhtä selvitettävää juttua kohden. Mahtavaa!

Sherlock on outo peli, sillä siinä ei ole oikeastaan juuri mitään tunnistettavia pelimekaniikkoja. Se on lähellä vanhoja Valitse oma seikkailusi -kirjoja, joissa luit kappaleen, päätit minkä vaihtoehdon valitset, ja siirryit sitä vastaavaan kohtaan kirjassa. SHCD antaa kuitenkin mielikuvitukselle tarpeeksi polttoainetta, jotta on valmis unohtamaan pelilliset puutteet. Ison Lontoon kartan, sanomalehdet kunkin tapauksen ajalta, osoitekirjan ja hyvin kirjoitetun tekstin avulla yhden jutun tutkimiseen paneutuu syvälle tuntikausiksi.

Kun on kierrellyt tarpeeksi monta johtolankaa, silminnäkijää ja asiantuntijaa, alkaa ratkaisu olla mielessä. Silloin peli pitää pistää poikki ja täyttää keissin kysymyslomake. Kuka tappoi kenraalin ja miksi? Pääkysymysten lisäksi on sivujuonia, jotka muodostavat omia pieniä tarinoitaan tai ovat osa isompaa koko pelin halki kulkevaa juonta.

Kysymyksiin vastatessani olen yleensä yllättynyt. "Hetkinen... miten tämä kysymys liittyy mihinkään?". Sitä luulee, että on nerokkaasti ratkaissut koko keissin, mutta yleensä lopussa tulee kierrepallo naamaan vähintään sivujuonen osalta. Kun lopuksi lukee Sherlockin yksinpuhelun siitä, miten hän ratkaisi jutun aamuteensä lomassa, ei voi kuin kirota omaa tyhmyyttään. "Tietysti! Miksen tajunnut käydä jututtamassa Queen's Roadin ainoaa kelloseppää?!"

Sherlock Holmes Consultive Detective on minulle nautiskelupeli. Sellainen, jonka kaivaa esiin hiljaisena iltana kun muu perhe on keskittynyt tiiviisti omiin juttuihinsa. Lasillinen konjakkia tai punaviiniä pöytään, puhdas nahkakantinen vihko sekä vanhanaikainen täytettävä mustekynä käteen. Sitten vain juttua ratkomaan. Kaksinpelinäkin tämä on mielenkiintoinen tapaus. Ratkoimme Annikan kanssa yhden tapauksen kaksistamme. Hyvänä puolena voi heitellä teorioita ja saada niistä vastakaikua, haittapuoleksi koin sen, että kun toinen lukee sinulle tekstiä ääneen, siitä jää helpommin huomaamatta jokin seikka.

11. Magic: The Gathering

Kotiuduin armeijasta syksyllä 1994. Kävelin muutamaa päivää myöhemmin Turun Rauhankadulla kaverin kanssa, kun Fantasiapelien ovesta tuli juuri ulos pari tuttua. "Hei, tuolla on nyt Mätsikin revised edikkaa. Se on mieletön peli." Pari tuntia myöhemmin istahdettiin porukalla lattialle ja avattiin starter boxit ja pari boosteria. Rest is history.

Jälkikäteen ajatellen tuo huuma kesti ehkä vain puoli vuotta, mutta se tuntui silloin saaneen eeppiset piirteet ja kestäneen vuosia. Kortteja oli tuhansittain, niihin paloi lähes kaikki rahat mitä oli. Paikallisturnauksissa ja kavereiden kesken käytiin mielettömiä kamppailuja. Liikkui urbaanilegendoja siitä, miten joku oli voittanut antessa Moxin tai miten jossain boosterissa oli ollut kaksi multi-landiä. Pelaajat profiloituivat tiettyihin väreihin, "helvetin Juha, mä en kestä sen sinistä Denial-pakkaa, se on niin ärsyttävä!" Olin nuori, värit olivat voimakkaampia ja buusteria avatessa sulotuoksut täyttivät huoneen. Jokainen buusteri oli mahdollisuus lottovoittoon. Olin koukussa.

MtG:n jäljissä kokeiltiin lukuisia muita keräilykorttipelejä. Jotkut kestivät muutaman kuukauden, toiset saivat vain pari pelikertaa. Legend of the Five Rings pääsi aika lähelle, mutta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin näkee Magicin olleen merkittävin. Ostin hiljakkoin muutaman kiloboksin commoneita Poromagiasta ja opetin poikaa pelaamaan. Magicin peluu on kuin pyörällä ajoa, parikymmentä vuotta ei tunnu missään. Onhan kortteihin tullut jotain uusia mekaniikkoja ja kaikki kuvitus on mennyt uusiksi. Silti peliin pääsee välittömästi sisälle. 

Mikä parasta, MtG tarjoaa edelleen sellaista jännitystä, missä sormet hikoavat kun suunnittelee korteillaan mieletöntä komboa, jolla vastustajan puoli pöytää tyhjennetään monstereista ja tämän kestopisteet nollataan.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti