Kurret pähkinöinä eli Le bois des Couadsous

by 19.57.00 0 kommenttia

Se tyypillinen varsinaissuomalaisen takapihan juonenkulku. Pähkinäpensaat ja tammet ovat tiputtaneet satonsa, ja oravat ovat käyneet piilottamassa terhot ja pähkinät omiin varmiin jemmoihinsa. Niin varmoihin, että eivät niitä sieltä enää itsekään löydä, vaan joka kevät maa puskee uutta pähkinän ja tammen tainta. Olisipa oravilla parempi muisti, niin pääsisin kitkemisessä vähemmällä!

Joku Ranskassa on ilmeisesti tuskaillut samaa asiaa ja kehittänyt pelin joka edes leikkimielisesti kehittää oravien muistipäätä. Vuonna 2015 ilmestyneen Le bois des Couadsous’in aiheena on nimittäin juurikin pähkinäkätköjen löytäminen muistin ja vähän myös nokkeluuden avulla. Panoraamana on takapihan sijaan metsä, jossa neljä kurrea kisaa keskenään siitä, kuka löytää eniten hassel-aarteita. (Pakko mainita tässä oravien nimetkin, kun ne kuulostavat niin kovin hienoilta: Marie-Lorette, Régis, Jean-Xavier ja Madeleine).

Jeux Opla julkaisi tämän taskukokoisen pelin vuonna 2015, ja se on käännetty myös englanniksi (The Squirrel Mania) ja puolaksi. Pelin on suunnitellut Blaise Muller, jonka toinen peli, Quarto!, valittiin vuoden 2001 strategiapeliksi. Siihen verrattuna tämä Kurrekahina (vapaa suomennos) on hyvin simppeli. Se sopii 2-4 pelaajalle kuudesta vuodesta ylöspäin, ja päämekaniikkana on muistaminen.

Kahden pelaajan alkuasetelma. Aloittaja lähtee arvaamaan keskimmäisen vaakarivin korttien, eli metsäkorttien, alassuin olevan puolen kuvia. Jos kaikki kolme menevät oikein, palkintona on rivin oikealla puolella oleva hasselpähkinä.

Suorinta tietä pähkinän luo, mutta oliko tässä kivi vai lehti...

Peli koostuu yhdeksästä metsäkortista, 12 pähkinäkortista ja neljästä kurrekortista. Kurrekorttien toisella puolella on kolmen kuvan sarja, ja toisella puolella kolmen värin sarja. Nämä vastaavat metsäkorttien kuvitusta: kuvituksena on sinisiä, keltaisia ja punaisia sieniä, kiviä ja lehtiä. Jokaisessa metsäkortissa on kaksi näistä kombinaatioista, yksi kummallakin puolella. Pähkinäkorteissa on kuvituksena yksi tai kaksi pähkinää.
Tätä kohtaa jankkasimme pitkään. Saman tien kun
kurrekortti ja metsäkortti kääntyivät, meni muistikin.

Pelin tavoitteena on saada ensimmäisenä kerättyä vähintään viisi pähkinää. Metsäkortit sekoitetaan ja asetetaan 3x3 -muodostelmaan keskelle pöytää. Jokaisen rivin alkuun ja loppuun laitetaan yksi sattumanvarainen pähkinäkortti. Kurrekortit jaetaan pelaajien kesken, ja he saavat itse päättää, onko ylössuin pelin alkaessa “kuvapuoli” vai “väripuoli”. Kurrekortit asetetaan vapaavalintaiseen paikkaa jonkin rivin jatkoksi, eli pähkinäkortin perään.

Pelaaja tavoittelee sitä pähkinää, joka on samalla rivillä hänen kurrekorttinsa kanssa mutta kauimmaisimpana siitä. Pähkinäkortin saaminen edellyttää, että pelaaja arvaa tai (pelin edetessä) muistaa oikein saman rivin kolmen metsäkortin ominaisuudet. Jos kurrekortti näyttää värisuoraa, pelaajan on arvattava metsäkorttien kääntöpuolella olevien kuvien väri, alkaen lähimmäisestä metsäkortista. Arvauksen jälkeen metsäkortti käännetään toisinpäin. Jos kaikki kolme arvausta menevät oikein, pelaaja saa pähkinäkorttinsa. Heti kun jokin arvaus menee metsään, vuoro vaihtuu. Jos pelaaja ansaitsee pähkinäkortin, tapahtuu kaksi asiaa: (1) hän siirtää kurrekorttiaan yhden askelen myötä- tai vastapäivään, ja (2) kaikki kilpailijat kääntävät kurrekorttinsa toisinpäin. Tämä tarkoittaa sitä, että jos he edellisellä vuorollaan ovat arvanneet kuvia, nyt he ehkä arvaavatkin värejä. Kurrekorttinsa voi siirtää jonoksi toisen kurrekortin taakse. Tällöin nämä pelaajat tavoittelevat samaa pähkinäsaalista. Omalla vuorollaan voi myös valita pelkän kurrekortin siirron ilman arvaamista, jos samassa kohdalla ollut kilpailija on juuri vienyt saaliin nenän edestä.

Vähän lisäkuormitusta ruuhkavuosiaivoille


On hämmästyttävää, kuinka vaikean muistipelin yhdeksästä kortista voi kehittää. Ei luulisi olevan temppu eikä mikään muistaa kolmen peräkkäisen kortin kuva tai väri. Mutta niin vain väänsimme samoja metsäkorttirivejä uudelleen ja uudelleen. Kokeilimme ensin kaksinpelinä, ja saimme pelin loppuun viidessä minuutissa. Ennakko-olettamus siitä, että kolmas pelaaja tuo peliin säpinää, piti paikkansa. Kolmella pelaajalla kurrekorttien vääntöjä tulee tiuhemmin, mikä kuormittaa muistikapasiteettia lisää. Toisaalta kolmella kortilla saman rivin kortteja arvattiin useammin, mikä helpotti (tai minkä olisi luullut helpottavan?) muistamista. Kolminpelimme kesti vajaat kymmenen minuuttia.
Madeleine, Régis, Jean-Xavier ja Marie-Lorette.

Le bois des Couadsous on pikkunäppärä peli, joka tällaiselle elämän ruuhkavuosien aiheuttamasta dementiasta kärsivälle on toisaalta tuskaa, toisaalta kai hyvää aivojumppaa. 4x4 -ruudukolla peli olisi varmaan jo aivan mahdoton. Metsäkorttien kuvitus on tylsä ja korttien koko muovittamisen kannalta hankala, mitkä mainittakoon selvinä pelin miinuspuolina. Jos tätä vertaa toiseen muistipeliin, Hanabiin, niin kurrekahina vie kyllä pidemmän korren.

Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti